LAK-blogissa asiantuntijamme Pekka Juvani pureutuu yritysten kulurakenteeseen. Hänellä on pitkä kokemus yritysten kassavirran tehostamisesta, kannattavuuden parantamisesta, kulujenhallinnasta ja kulusäästöjen sekä hankintojen kilpailuttamisesta.

Tässä taloudellisessa toimintaympäristössä useat yritykset ja organisaatiot kamppailevat laskevien tulovirtojen paineessa. Juuri nyt on hyvä hetki tarkastella myös ”menovirtoja”, jotka usein jäävät vähemmälle huomiolle.
Yritystoiminnan elinehto on sen kannattavuus. Hieman yksinkertaistaen, yrityksillä on kaksi keinoa vaikuttaa kannattavuuteensa: myynnin lisääminen tai kulujen karsiminen. Kun päättäjät tarkastelevat yrityksensä kulurakennetta, suurin huomio kiinnittyy yleensä henkilöstökuluihin sekä – valmistavan teollisuuden parissa – raaka-aineisiin. On kuitenkin suuri joukko muita kuluryhmiä, joihin yritykset käyttävät huomattavan määrän rahaa, mutta jotka usein jäävät vähemmälle huomiolle.
Keinot hyvinkin merkittävien säästöjen saavuttamiseen ovat lukuisat. Sen lisäksi, että palveluntuottajien ja tavarantoimittajien kilpailutusten kautta päästään alempiin yksikköhintoihin, on osana hankintakanavien analysointia hyvä käydä läpi esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:
- Onko yrityksesi puhe- ja dataliikenne mitoitettu oikein volyymiin ja käyttöprofiileihin nähden?
- Maksatko premium-tason palveluista, vaikka et sitä enää tarvitse?
- Käsitteletkö jätteitä mahdollisimman tehokkaasti?
- Hyödynnätkö turvallisuuspalveluissa viimeisintä teknologiaa?
- Onko asentajien tarvikehankinnat ja -toimitukset hoidettu keskitetysti? (”ostan ne aamulla myymälästä kun menen saitille”)
- Kannattaako taloushallinnon toimintoja ulkoistaa?
- Käytätkö oikeanlaisia pakkausmateriaaleja?
- Siivotaanko kokoustilasi joka päivä, vaikka tilojen käyttöaste on laskenut (varsinkin etätyön lisäännyttyä)?
- Miten voit hyödyntää digitalisaation mahdollisuuksia vieläkin paremmin?
Ammattimaisesti toteutetulla kulujenhallinnan projektilla 20 %:n, jopa 40 %:n vuositason säästöt ovat hyvin tyypillisiä. Paljonko säästöä kertyy, jos yhteensä miljoonan euron kuluryhmissä saavutat viidenneksen säästöt?
Myynnin kasvattaminen on haasteellista, siksi juuri nyt kannattaa miettiä myös sitä, mikä on kustannusten merkitys liiketoiminnan kannattavuuteen.
Mikäli liiketoiminnan voittoprosentti on 8 %, 150.000€:n vuosittaiset säästöt vaikuttavat liiketoiminnan tulokseen saman verran kuin 2 miljoonan euron myynnin lisäys. Kumpi on helpompi saavuttaa?
Irtisanomisten ja lomautusten myötä yritysten resurssit tämänkaltaisten toimintojen analysointiin ja toteuttamiseen ovat nyt rajalliset. Ottamalla ulkopuolisen asiantuntijan tarkastelemaan näitä kysymyksiä, saat sen puuttuvan resurssin ja myös usein puuttuvan osaamisen ja asiantuntemuksen yrityksesi käyttöön.
Lisätietoja: https://www.bcmfinland.fi/
Pekka Juvani
Pekka ja muut LAK-asiantuntijat löytyvät täältä!